Hurjaa vaihtarielämää

Kello on kolme aamuyöllä juhannuslauantaina ja mitä mä teen? Kirjoittelen koneella muistiinpanoja valmiiksi maanantaista Corporate Brand Managementin tenttiä (open book -tentti, eli saa ottaa mukaan mitä materiaalia vaan haluaa) varten!! Se siitä dokaamisen ja nussimisen täyteisestä Erasmus-jaksosta, Mythbusters tuli, näki ja... MYTH BUSTED!

Ens viikolla 4 tenttiä, perjantaina varmaan joitain läksiäisiä (Phil lähti jo eilen kotiin, viikon kuluttua voi olla hiljaista) ja lauantai-sunnuntai St. Gallen Openairissa Brunon, Elinin ja Teresen kanssa...eiköhän siellä voi sit unohtaa kaiken, mitä nyt oppii muistin toiminnasta, integroidusta brändijohtamisesta ja limbisistä kuutioista...ainakin mä todella toivon niin :P

Eilen oli onneksi yhdistetty grilli-ilta ja Philin ja Mertin läksiäiset, joten ihan nenä kirjassa tämäkään viikonloppu ei ole mennyt. Yksi kuva kertonee enemmän kuin maratonmittaiset sepustukset:

Brunohan se siinä...

On muuten hauska seurata välimatkan päästä suomalaista juhannusuhrien laskentaa. Jokainen uutissaitti kertoo ekojen uutisten joukossa, kuinka monta sähläriä on päässyt hengestään viikonlopun aikana. Rauma veti hyvät pohjat jo perjantaihin mennessä, päästiin sit illalla selittämään suomalaisia juhannusperinteitä (lue hukkuminen, saunaan tukehtuminen, puukkotappelu ja humalassa ajaminen sekä kaiken edellä mainitun tuloksien arvuuttelu etukäteen iltapäivälehdissä) muillekin.

Leben ist...

eli suomeksi "elämä on...". Kuuluu sarjaan "vieraskielisiä toteamuksia, jotka eivät jostain syystä avaudu sveitsiläisille (tai saksalaisille) vaikka ne kohteliaasti kääntäisi saksaksi". Ja mä kun yritän olla kohtelias ja puhua paikallista kieltä. Samaan sarjaan kuuluvat myös "Scheisse passiert" (=shit happens) ja "Keine Strasse!" (=No way!), seuraavaksi voisi lanseerata vaikka "Was ist oben?":in (= What's up?). Tota "leben ist...":iä on monet kyllä alkaneet ymmärtämään kun ovat sen tarpeeksi usein kuulleet, viimeksi Juan tosin pääsi yllättämään MUT aika pahasti kun heitti sen sopivassa paikassa suomeksi. Espanjalaiset on välillä yllättävän kielitaitoisia...

Matka-update: toissa lauantaina surffailin netissä ja huomasin, että maastopyöräilyn maailman cuppia ajetaan samana viikonloppuna Champeryssä Ranskan rajan lähellä. Sinne siis sunnuntaina, sopivasti todistamaan Matti Lehikoisen voittoa ja Nicolas Vouillozin comebackia mc-tasolle. Molemmat oli yllätyksiä, ja päivä oli täydellinen.

Aika-ajojen nätein hyppy, kuski jäi tuntemattomaksi

Metsäpätkät oli suhteellisen jyrkkiä...taustalla matkaseurue Sami ja Jussi edellisenä iltana Fellerin seinältä "lainatun" Suomen lipun kanssa.

Kisassa naisetkin ajoi saman paikan ihan kohtuullisella vauhdilla...

Viime lauantaina oltiin sit suomalaisella porukalla Genevessä, viisi lähti täältä ja kolme (tai oikeammin neljä) liittyi sieltä mukaan. Ne kolme oli sikäläisen edustuston harjoittelijoita, Johanna mukaanluettuna, ja neljäs joku random-aupairtyttö, joka kadulla kuuli meidän puhuvan suomea ja otettiin se sit vähäksi aikaa mukaan kiertämään. Pitää myöhemmin kysellä Johannalta onko ne törmäilly sen jälkeenkin...suomalaisia tuntuu olevan Sveitsi täynnä, välillä se on ihan kivaa mut välillä toivois olevansa oikeasti ulkomaalaisten keskellä. Kielitaito ei hirveesti kehity jos puhuu koko ajan suomea :P

Geneveä ja Genevejärven rantaa kirkontornista katsottuna.

Kiertelyn jälkeen jatkettiin veneellä Nyoniin (pikkukylä jossain Geneven ja Lausannen välimaastossa), kun sama päivälippu kävi siihenkin (tällä hetkellä tarjouksessa, 39fr:llä saa matkustaa päivän ajan ympäri Sveitsiä miten haluaa! Vaatii tosin Halbtaxin ;).

Rankkaa elämää Genevejärvellä...

Nyonissa sattui sit olemaan jotkut musiikkifestarit kun sinne saavuttiin, loppuilta kateltiin maisemia ja kuunneltiin jazzia/funkia/mitä milloinkin linnan terassilla. Yksi kauneimmista paikoista, missä oon täällä käynyt.

Ei oo kiire minnekään...mä ja Jussi ihmettelemässä maisemia.

Näkymät linnan edestä. Järven toisella puolella on jo Ranska. Ei varmaan yllätä ketään, että tässä tuli vietettyä parikin hetkeä ihan vaan ollessa ja hengaillessa...

Nyt joutuu sit vähän opiskelemaankin, tänään oli yksi tentti ja ensi viikolla neljä lisää...ei tarvii juhannusta paljoa juhlia, vaikka jotain olisi tarkoitus perjantaina tehdä. Katotaan saadaanko kokko Bernin keskustaan, vai mitä sit mieleen tuleekin ;) Kumiveneellä Thunista Berniin Aare-jokea pitkin on ainakin to-do-listalla.

WiW - Weekend in Wallis

Nyt kun oon taas päässy kirjoittamisvireeseen, niin kerrottakoon vielä toissa viikonlopun tapahtumat (viikoissa ei oikeen oo mitään mielenkiintosta, ne on aina samaa: luentoja, skipattuja luentoja, hengailua kavereiden kanssa, viikonlopun suunnittelemista, satunnaista oluella käyntiä, juoksulenkki tai pari jne jne...). Martin ja Pascal halusi tutustuttaa meidät kotikantoniinsa Wallisiin (Etelä-Sveitsissä), joten lähdettiin kahdella autolla perjantai-aamuna klo 8. Me likes. Matkalla kierrettiin Grimselpass:

jäätikön sisällä (noissa tynnyreissä on viiniä!):

Furkapass (vasemmalta Sami, Liisa, Maija, Mä, Martin, Elin, Laura ja Phil):

ja Martinin kotikylä, jossa on ruhtinaalliset 400 asukasta:

Iltapäivällä saavuttiin Pascalin mökille, missä nukuttiin kaksi yötä. Lauantaina käytiin vaeltamassa pari tuntia, muuten vietettiin perusmökkiviikonloppua.

Laura ja maisemat suoraan mökin edestä.

Sami, Pascal, Maija ja Laura taapertamassa vuorilla. Tauko sateessa kesti sopivasti sen pari tuntia, mikä tähän reittiin meni.

Laama, tuo tyypillinen Alppien laumaeläin. Viisi tällaista kerralla sai meidät hetkeksi hämmentymään, aiemmin olin luullut näiden viihtyvän paremmin Andeilla. Horneista murmeleista ei valitettavasti saatu kuvaa, mutta ne jäivät silti elämään kertomaperinteessä....

p.s. kuvat on kaikki Philin, itse kuvasin Martinin kameralla mutta en ole vielä saanut niitä kuvia (ja ennenkaikkea aamuöiden videopätkiä) itselleni...

"Life is the best time of living"

Toi tais olla Samin käännös Matti Nykäsen vanhasta "Elämä on ihmisen parasta aikaa" -heitosta. Ei ihan kirjaimellinen, mutta selittää Matin "Elämä on laiffii"-filosofian ehkä just siksi vielä paremmin. Kuvastaa hyvin myös viime viikonloppua, kun Timo tuli taas moikkaamaan Maijaa tänne. Perjantaina perusillanistujaiset Fellerin alakerrassa, lauantaina Unifest ja sunnuntaina kymmentuntinen aamiainen Maijan keittiössä. Siinä sivussa tuli nähtyä Pirates of the Caribbean 3 (oliskohan toi jo vika osa, vai vieläköhän Disneyn Andy McCoy-kloonit hyppää esiin jostain? No, olihan toi parempi kuin moni muu kolmososa, jonka oon nähnyt...) ja käytyä Baselissa. Basel ei kyllä ollut mun suosikkikaupunki, junassa satuttiin juttelemaan jonkun paikallisen naisen kanssa joka varoitti, että se on aika tylsä teollisuuskaupunki, ja oikeassahan se oli. Pari kuvaa kuitenkin, nyt kun viime viikolla sain vihdoinkin uuden lelun hankittua! Kuukauden kamerattomuus on siis päättynyt!

Sami, Timo, Liisa, Terese ja Maija punaisen kaupungintalon (Baselin merkittävin turistinähtävyys :P ) pihalla

Tällaisella botskilla pääsee yllättävän helposti Rein-joen yli ilman moottoria tai purjetta. Kuski vaan kääntää vivusta tuon vaijerin kiinnityskohdan toiselle kyljelle ja virta hoitaa loput. Toimii.

Illalla pidettiin Teresen luona etkot samalla porukalla, mikä oli todennäköisesti paras mahdollinen ratkaisu ottaen huomioon, että jo paluumatkalla junassa juttujen taso laski otsikon tasolle. Jos hauskuuden määrä on vakio, me otettiin siitä aika iso osa itsellemme jo etkoiluvaiheessa. Unifest itsessään on aika hilpeä idea, nimensä mukaisesti festarit yliopistoalueella. Yhden rakennuksen piha ja kaksi kerrosta rakennuksesta oli varattu bileille, joihin oli myös hommattu iso kasa bändejä ja dj:tä. Parhaimpien festariperinteiden mukaisesti kukaan meistä ei (kai) nähnyt niistä yhtäkään, koska vietettiin koko ilta pihalla juttelemassa toisten vaihtarien ja muiden tuttujen kanssa. Tai näin mä ainakin muistelen...

Sunnuntaina oli puolilta päivin sit brunssin aika, onneksi tarvikkeet oli hankittu jo etukäteen. Tässä vaiheessa oli Terese jo tippunut joukosta, enää suomalaiset jäljellä...

Terveellinen sunnuntai-aamiainen kavereiden kanssa on hyvä tapa lopettaa viikko.

Aterian jälkeen kaikilla oli hauskempaa (ja kuvasta näkyy myös miksi)...

Toi taisi olla mun elämäni pisin aamiainen (silliksiä ei oikeen voi laskee aamiaisiksi, ne on silliksiä), loppui joskus 22-23 aikaan illalla. Maanantaina oli niiiiiin siistiä olla ysiltä luennolla...mä oon tullut vanhaksi, ei oikeen jaksa enää :(