Wednesday, April 18, 2007

Lauta naulaan...

Ulkona on ollut tasaisesti 20-25 astetta lämmintä päivisin, joten laskukausi on varmaan nyt paketissa. Viime sunnuntaina käytiin vielä Engelbergissä, missä lunta oli ihan hyvin 2,5-3 km:n korkeudessa mutta alempana oli lähinnä vihreetä. Sen pidempiä kuvia tai selostuksia en nyt jaksa alkaa kirjoittelemaan, viime aikoina jutut on muutenkin pyörineet aika pitkälti lautailureissujen ympärillä. Nyt on pikkuhiljaa aika vaihtaa kaupunkiturismin puolelle, lista iwannago-kohteista on kertynyt aika pitkäksi: Wien, München, Milano, Venetsia, Pariisi, Liechtenstein, ehkä joku Rooma tms...plus sit kaikki mahdolliset paikat Sveitsin rajojen sisällä. Aikaa ei kuitenkaan ole ihan tolkuttomasti, joten saattaa olla et jotain paikkoja tosta jää käymättä tältä erää.
Tiistaina tuli vihdoinkin käytyä Zürichissä, minkä oon tähän asti onnistunut kiertämään. Idea reissuun tuli aika randomisti maanantaina kun satuin törmäämään Villeen (oli täällä syksyn vaihdossa ja jäi kevääksi kirjoittelemaan gradua) ja Samppaan (myös viime syksyn vaihdossa ja samalla pelas sählyä (ei sitä lajia voi vieläkään salibandyksi kutsua, sählyä mitä sählyä) Thunin joukkueessa) yliopiston nurkilla. Samppa ja Matti (Thunin sählyjoukkueen suomalaisvahvistukset) lähti tiistaina takas Suomeen, ja Ville toi niiden joukkueen auton kentältä takas. Mikään ei estänyt viettämästä samalla matkalla päivää Zürichissä, ja autossa oli vielä yksi paikka vapaana (tai oikeestaan puolet siitä, toinen puoli kuului suksille, lumilaudalle ja muille sählynpelaajien vakiovarusteille).
Palloiltiin sit Villen (ja myöhemmin myös sen tutorin Markon, joka sattumalta tuli samana päivänä Suomesta takas ja liitty porukkaan) kanssa ympäri kaupunkia päätymättä oikeestaan minnekään. Netti kiukuttelee taas sen verran, et mitään kuvia ei pysty latailemaan, valitan. Tää "scheisse internet" alkaa olla jo aika käsite vaihtareiden keskuudessa, yhteyden saaminen vaatii mulla koneen käynnistämisen keskimäärin kolme kertaa (pelkkä verkkojen etsiminen ei yleensä auta mitään) ja senkin jälkeen saattaa pätkiä miten sattuu. Ja tästä paskasta joutuu vielä maksamaan 15 frangia kuussa, jos jotain on ikävä Suomesta niin Arabianrannan vuokraan kuulunutta nopeeta liittymää...oli juhlaa lukea tänään koululla Hesarin uutisia kun sivut latautu hetkessä parin minuutin odottelun sijaan. Ja mikään ei oo niin vittumaista kuin käyttää nettipankkia kun yhteys pätkii, koskaan ei tiedä mikä maksu on mennyt läpi ja koska automatiikka heittää ulos järjestelmästä yhteyden katkettua...Sveitsi, tuo interwebin kehitysmaa.
Muihinkin sveitsismeihin on jo ehtinyt tutustua. Yksi oudoimmista on kohteliaat narkkarit. Keskustassa pyörii paljon porukkaa pummimassa rahaa ja aina silloin tällöin ihmetyttää vieläkin, kun ne kiittää ja toivottaa hyvää päivänjatkoa vaikka olisi kävellyt ohi antamatta/sanomatta mitään. Jotenkin toi peruskohteliaisuus on kai rakennettu sisälle sveitsiläisiin...muutenkin täkäläiset on vähän kuin suomenruotsalaiset, tosi kohteliaita ja ystävällisiä, mutta samalla vähän tylsiä. Tarkoituksellista hölmöilyä ne ei tunnu ymmärtävän ollenkaan (periaatteella "miksi tehdä tahallaan päin helvettiä, kun samalla vaivalla voi tehdä oikein ja niinkuin kuuluukin"). Hauskimmat sattumat seuraa kuitenkin aina ei-niin-järkevää toimintaa...
Ensi tiistaina pitäis Minnan kanssa pitää esitelmä jostain Suomeen liittyvästä asiasta saksan kurssilla, ja valittiin aiheeksi "millaisia suomalaiset oikeasti ovat" vähän The Foreigners Guide to Finlandin tyyliin (http://www.ilmatar.net/~np/misc/foreigners_guide_to_finland.html). Yksi kimmoke tohon aihevalintaan oli viime viikolla Heutessa ollut sivun mittainen artikkeli, jonka ingressi meni vapaasti käännettynä (ja muistettuna) jotenkin näin: "He juovat liikaa, polttavat liikaa, harrastavat paljon seksiä liian nuorina ja silti pärjäävät parhaiten koulussa: mikä on suomalaisten nuorten menestyksen salaisuus?" Vähän hymyilytti kun näin ton artikkelin ekan kerran, varsinkin kun se oli kirjoitettu hiukan provosoivasti tyyliin "ohjeita vanhemmille: näin sinunkin lapsesi saavuttaa huippuarvosanoja koulussa". Joskus on hienoa olla suomalainen ;)
Tossa samassa esitelmässä pitäis varmaan pystyä selittämään muille mm. mitä vittuilu on. Se on kuitenkin oleellinen osa suomalaista sosiaalista kanssakäymistä, mutta oon aika varma että saksankielessä ei oo sille omaa sanaa. Puhumattakaan siitä, että keskieurooppalaiset saisi ymmärtämään, miksi se muodostaa suurimman osan suomalaisten miesten kommunikoinnista...jos joku saa Jouni Hynysen paikalle vierailevaksi esimerkiksi, niin saa lähettää. Tarjoan majoituksen ja juomat, ruuasta voidaan keskustella erikseen. Seppo Rätykin kelpaa paremman puutteessa. Mitenköhän onnistuisi Rädyn ja Nykäsen parhaiden kommenttien kääntäminen saksaksi? "Deutschland ist ein scheisse Land", "Chancen sind fünfzig-sechszig", "Nah, wenn ich nur eine Fünfzehnjährige haben könnte"...
Nyt ilmojen lämmetessä on välillä pyörinyt mielessä tehdä pikakäynti Suomeen niin, että veisi kaikki lautailu-/talvikamat mukanaan ja toisi tilalle maastopyörän ja ajokamat. Samalla saisi matkavakuutuksen pidettyä voimassa. Saattaa kuitenkin jäädä tekemättä, kun ajalle ja rahalle on muutakin käyttöä tarjolla. Pakko kuitenkin päästä ajelemaan isoille vuorille, vaikka sit vuokrapyörällä!
p.s. kun tossa ylhäällä on tullut pientä kuittailua sveitsiläisiä kohtaan, laitetaan tähän vielä lainaus pesutuvan seinässä olevista englanninkielisistä ohjeista: "Please washing times keep! When not in use delete! Reservation goes to ruin after 15th minutes non-use!"

No comments: