Puhelin herättää aamuseiskalta. Torkulla viis minuuttia eteenpäin. Taas piippaa ja viis minuuttia eteenpäin. Nyt pitää jo nousta, joten ei enää torkkua. Pää tippuu tyynyyn ja sit pomppaan yhtäkkiä ylös ja katson kelloa: 7.41. Juna, jolla mun piti lähteä Bümplitzistä lähtee just tällä minuutilla! S-tana...7.48 tai 7.49 menee ehkä toinen, joten parissa minuutissa vaatteet päälle ja lompakko, avaimet, puhelin ja kamera mukaan ja juosten asemalle. Onneksi ko. juna oikeesti kulki myös lauantaisin, joten 15 minsaa heräämisen jälkeen olin jo Bernin rautatieasemalla ja ehdin mukaan Lausannen reissulle tukka pystyssä ja puoliunessa...junissa nukkumisesta alkaa tulla jo tapa näillä matkoilla. Yöllä oli tullut lunta, joten maisemat oli vaihteeksi talviset, mutta perillä ei talvesta ollut tietoakaan.
Pilvet oli välillä alhaalla (junan ikkunasta kuvattuna)...
Asemalla porukka jakautui kahtia, toiset kiersi kaupunkia englanninkielisen ja toiset saksankielisen oppaan kanssa. Itse lähdin englantia puhuneen mamman mukaan, mikä oli aika virhevalinta. Olisi pitänyt vaihtaa ryhmää viimeistään siinä vaiheessa, kun se kertoi, että sillä oli päällä "this orange..mm...thing (=takki)" jotta emme eksyisi siitä. Alkumatkan se käveli käsi pystyssä (myös siksi että emme hukkaisi sitä) porukan edellä, mutta kun olimme nousseet vähän matkaa asemalta ylös keskustaan, oli opas porukan viimeisenä ja yritti sieltä huudella ohjeita, minne mennä...ja jutut oli juuri niin mielenkiintoisia kuin voi kuvitella, katedraali pyörittiin ympäri joka puolelta ja jossain kellarissa oli ollut baari jo silloin, kun se oli nuori. Kuulemma ko. rakennus oli rakennettu 1400-luvulla...
Opas suorastaan vangitsee Juanin ja Philin mielenkiinnon, harvoin näkee noin innostuneita ilmeitä.
Kun oppaasta oli päästy eroon, käytiin syömässä ja sit olympiamuseoon. Vaikuttava paikka, niinkuin on myös näkymät sen edestä Geneve-järven yli Ranskaan. Museon edessä on muiden taideteosten joukossa myös Paavo Nurmen patsas ja sisälläkin suomalaisten saavutuksiin törmäsi aika usein. Menestyneitä urheilijoita esittelevältä koneelta piti tietysti tarkistaa, mitä Matti Nykäsen hyppyuran jälkeisistä vaiheista uskallettiin sanoa. Maininta oli lyhyt mutta realistinen, muistaakseni jotain tyyliin "paremminkin olisi voinut mennä". "Elämä on laiffii" ei kuitenkaan soinut esittelyn taustalla, mistä oltiin vähän pettyneitä...
Monacon kelkkailujoukkueen kisapuku. Tässä kohtaa alettiin Villen kanssa suunnittelemaan uraa kelkkailijoina, olishan se hienoa päästä vielä joskus olympialaisiin (Suomen edustajina mahdollisuudet voi olla aika heikot, mutta jos hankkis jonkun Ugandan kansalaisuuden...)
No comments:
Post a Comment