Friday, March 30, 2007

Freitag = Frei Tag

Kolmipäiväinen viikonloppu oli yksi kurssivalintojen perusasioita, ja siksipä perjantait on vapaita niin kuin saksankielen mukaan kuuluukin. Tänään päätettiin taas yllättäen lähteä laskemaan samalla porukalla kuin viimeksikin, Teresellä vahvistettuna (sekin tajusi vihdoin laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja skippasi perjantain luentonsa). Aikainen aamuherätys meni yllättävän hyvin huolimatta viime yönä tehdystä excusta paikalliseen kuntikseen, eli lukukauden avausbileisiin (järjestettiin ilmeisesti paikan hienoimmassa yökerhossa, juomatarjouksena 5 frangin bissen lisäksi mm. vodkapullo vain 99 frangia, tilaisuuden pääsponsorin UBS:n logot seinillä, yläkerta varattuna vip-vieraille (miten onnistuinkaan päätymään sinne heti ensiksi?) ja suurin osa pöydistä myös alhaalla nimellä varattuja. Kuka vielä väittää kuntiksia sisäpiiri-/juppibileiksi? Ihan kiva oli nähdä mutta ei paljoa harmittanut lähteä ennen yhtä nukkumaan).

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Gstaadiin mutta siellä oli juuri satanut vettä, joten Jungfraun alueelle taas, tällä kertaa Meiringeniin. Junaakaan ei tarvinnut vaihtaa kuin kerran, joten vähän pystyi vielä nukkumaan matkalla.


Innolla vuorille...Terese ja Maija näyttää esimerkkiä tehokkaasta ajankäytöstä.

Maisemat Interlakenin jälkeen ovat upeita, siinä vaiheessa piti yrittää olla hereillä:



Tällä kertaa sääkin oli loistava, aurinko paistoi koko päivän eikä viime kertaisesta sumusta ollut tietoakaan. Rinteet oli hyvässä kunnossa mutta aamusta enemmän tai vähemmän jäätyneitä. Onneksi aurinko sulatteli niitä päivän mittaan ja koska perjantaina kaikki kunnolliset sveitsiläiset ovat töissä/koulussa/jossakin, ei jonoista ollut tietoakaan. Vaikee keksiä paljoa sanottavaa, oli vaan todella hieno laskupäivä! Kuvat puhukoon puolestaan:


Missä ne hissijonot ja ruuhkaiset rinteet on? Kaikki tää ja paljon muuta vaan meille (ainakin melkein)!!!


Linn, Elin ja Terese huipulla. Toi väliin eksynyt punanuttu ei kuulunut seurueeseen...

Ja olin mäkin oikeesti paikalla enkä vaan satuile näitä juttuja ;)

Taas siinä mistä aloitettiin...noin kuuden tunnin laskeminen ei näköjään paljoa piristänyt, paluumatka oli yhtä rauhallinen kuin menokin.

Nyt illalla bileet Fellerissä, huomenna klo 7.55 tapaaminen Bernin rautatieasemalla ja suunta Lausanneen, sunnuntaina ehkä uudestaan mäkeen (vaikka alunperin olin ajatellut pitää lepo- ja nukkumispäivän)...missäköhän välissä tulee nukuttua, puhumattakaan erinäisten artikkelien tms. lukemisesta maanantaiksi??? No, ainakin on hauskaa!

p.s. tohon viimekertaiseen listaan opiskelun eroista Suomeen verrattuna vois vielä lisätä sisällä polttamisen. Yliopiston päärakennus on kai savuton mut muissa taloissa jengi polttaa käytävillä luvan kanssa...

2 comments:

Anonymous said...

Aika jees kuvia! :) Varaillaan täällä just lippuja futiksen EM-kisoihin Sveitsissä ensi kesänä, et mitenkään pystyis hengaamaan siellä siihen asti? t. *

nustrom said...

Veikon kanssa? pitääpä kattoo, kuulemma on mahdollista et tenttejä on vielä heinäkuussakin (tai sit muuten vaan viihdyn täällä pitempään)...en lupaa mitään, mut en vielä kielläkään ;)

-a-